Verovelkarekisteri otettiin käyttöön 1.12.2014. Verovelkarekisteristä näkyy, onko yrityksellä tai elinkeinonharjoittajalla verovelkaa vähintään 10 000 euroa tai kausiveroilmoituksen antamisen laiminlyöntejä viimeisten 6 kuukauden ajalta. Verovelkarekisterissä ei näytetä verovelan euromäärää vaan ainoastaan tieto siitä, onko verovelkaa vähintään 10 000 euroa vai ei. Jos yrityksellä on voimassa Verohallinnon kanssa tehty maksujärjestely, verovelkarekisteritietoa ei julkaista verovelkarekisterissä. Rekisteriin ei merkitä myöskään verovelkaa, johon on haettu muutosta ja jonka täytäntöönpano on keskeytetty. Verovelkarekisteriin joutuminen saattaa pahimmillaan johtaa yritystoiminnan päättymiseen.
Käyttämällä kirjanpitäjää säästät aikaa, vaivaa – ja rahaa. Tällä tavoin pystyt keskittymään yrittämisen ydinalueisiin. Kirjanpito- ja verosäädökset muuttuvat vuosittain ja vaativat jatkuvaa seurantaa ja opiskelua. Jollet ole alan ammattilainen, pätevästi hoidetun kirjanpidon ja muun taloushallinnon suorittaminen vie kohtuuttomasti energiaa varsinaiselta yritystoiminnalta. Tilitoimistoilla on käytössä myös ajantasaiset järjestelmät, joihin investointi ei yleensä ole kannattavaa.
Kannattaa myös hyvissä ajoin, jo ennen sopimusten tekemistä, kääntyä lakimiehen puoleen. Jos olet epävarma laki- tai sopimusasioissa, kannattaa soittaa esim. Suomen Yrittäjien neuvontapuhelimeen tai juristille. Muista, että tyhmin kysymys on se, joka jää kysymättä.
Käyttötilin lisäksi kannattaa avata pankkiin ”jemmatili”, jonne varataan rahaa mm. verojen maksamista varten. Verojen maksu ja perintä tapahtuu viiveellä. Sen takia yrityksen tulisi varautua niiden maksamiseen hyvissä ajoin. Edelleen arvonlisäveron tilitysvelvollisuus syntyy myynnistä eli laskun päiväyksestä, eikä siitä hetkestä kun lasku on maksettu yritykselle.
Vaikka verottajalta tuleva posti ei yleensä ole mieluisaa luettavaa, verottajalta saapuneet kirjeet kannattaa avata ripeästi. Mikäli velvoitteista suoriutuminen ei ole mahdollista vaaditussa aikataulussa, verottajan kanssa voi neuvotella maksuaikataulusta (maksusuunnitelma). Kirjeiden avaamatta jättäminen johtaa todennäköisesti luottotietojen menettämiseen. Maksamatta jätetyt arvonlisäverot ja työnantajasuoritukset voidaan julkaista luottolehtien protestilistoilla.
Kannattaa huomioida, että negatiiviset merkinnät luottoraporteissa vaikuttavat erittäin negatiivisesti yritystoimintaan. Jo muutaman kymmenen euron suuruinen trattaprotesti saattaa estää yritysvakuutuksen saamisen.
Huolehdi reskontrasta ja ryhdy perintätoimenpiteisiin ripeästi. Muista, että saatavien yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Halutessasi voit myös käyttää perintäyhtiöiden palveluita. Myydessäsi tuotteita ja palveluita uudelle asiakkaalle laskulla, on syytä tarkistaa etukäteen luottotiedot.
Reklamoi virheellisistä laskuista viipymättä ja kirjallisesti. Sähköpostitse tehty reklamointi on helposti todennettavissa. Pyydä ennen sähköpostin lähettämistä sekä vastaanotto- että lukukuittaus. Erityisen tärkeää on reagoida ajoissa perintäyhtiöiden lähettämiin kirjeisiin. Passiivisuus johtaa helposti trattaprotestiin. Trattaa saa käyttää vain erääntyneen, selvän ja riidattoman saatavan perimiseksi.
Janne Kangas
asianajaja